eAccount blogi
Ajatuksia ja asiaa taloushallinnon ja yrittäjäelämän ympäriltä.

Näin yrittäjäkin saa kesäloman onnistumaan
Onko sinunkin lomastasi jo ikuisuus? Yrittäjänä lomailu voi tuntua kaukaiselta haaveelta, mutta ennakoimalla sinäkin pystyt järjestämään

Tilinpäätöksen tulkinta – kirjanpitäjän vinkit
Yrittäjä vastaa aina yrityksensä kirjanpidosta, vaikka se olisikin ulkoistettu tilitoimiston tehtäväksi. Sen vuoksi jokaisen yrittäjän olisi

Yrittäjä, ota Yel-vakuutuksen perusasiat haltuun!
Yel-vakuutus aiheuttaa uusille yrittäjille usein jonkin verran epäselvyyksiä ja päänvaivaa. Tästä kirjoituksesta otat helposti haltuun tärkeimmät

Talousjelppi – ratkaisu pienyrittäjän kustannustehokkaaseen kirjanpitoon
Pienet, osa-aikaiset ja aloittavat yrittäjät jäävät helposti tilitoimistopalveluiden ulkopuolelle. Pienellä liikevaihdolla ja aloittavan yrityksen epävarmoilla tulevaisuudennäkymillä

Tunnusluvut, jotka jokaisen yrittäjän tulisi hallita
Tunnuslukujen hyödyllisyys ja niiden ohjearvot ovat usein toimialakohtaisia. On kuitenkin olemassa mittareita, joita kannattaa seurata toimialasta

Näin fysioterapeutti Maria Helander sujuvoitti kuittien käsittelyä ja säästi kirjanpitäjän kuluissa
Maria Helander toimii psykofyysisenä fysioterapeuttina Turussa. Kyseessä on ihmisen kokonaisvaltaisesti huomioiva fysioterapian erikoisala. Itsenäisenä yrittäjänä Maria

10+1 vinkkiä kuinka ottaa kassavirta haltuun
Näillä vinkeillä voit välttää kassakriisin jo kaukaa toimimalla pitkäjänteisesti ja fiksulla tavalla. Kassavirta ja sen tilanne

Opiskelijoille puhuminen on tulevaisuuteen vaikuttamista
Sain kutsun puhumaan viime torstaina Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen Loistoduuniin! -rekrytointitapahtumaan alan aikuisopiskelijoille, minkä lisäksi päädyin vetämään paneelikeskustelun

eTaskun Korttia+ testikäytöstä osaksi arkea
Pääsin ensimmäisten joukossa koekäyttämään eTaskun kesäkuussa 2023 lanseeraamaa ilmaista Korttia+ yrityskorttia. Koekäyttö sujui paremmin kuin hyvin,
